Trail Blazers syyskausi starttasi upeassa syyssäässä
Upeita muistoja Nuuksio Classic yhteyslenkiltä sekä polkujuoksutapahtumasta.
Kesä on jäämässä taakse ja kirpeät syksyiset aamut ovat täällä. Aloitimme syyskauden viime viikonloppuna 3.9. Nuuksio Classic -polkujuoksutapahtumassa. Vedimme siellä lapsille lajinomaisen alkulämmittelyn ennen heidän 6km mittaista Mini Maratoniaan. Oli hienoa nähdä lapsista huokuva riemu ja juoksun ilo! Moni minimaratoonari olikin tutustunut reittiin jo kanssamme etukäteen elokuun yhteislenkillä, jolloin helteinen sää helli nuoria polkujuoksijoita ja yhteislenkki päättyi vilvoittavaan pulahdukseen Siikajärvessä.
Eilen pääsimme aloittamaan Trail Blazersin syksyn treenikauden Leppävaaran poluilla upean aurinkoisessa syyssäässä. Oli mukavaa nähdä tuttuja kasvoja kevään treeneistä ja saada mukaan useita uusia polkujuoksijan alkuja. Viikottaiset treenit jatkuvatkin tästä eteenpäin aina torstaisin. Treenaamme joka toinen kerta Leppävaarassa ja joka toinen kerta vaihtuvassa lokaatiossa. Teema vaihtuu kuukausittain
Syyskuun teemana meillä on polkuketteryys ja tutustuminen polkujuoksuun. Syksyn treeneissä harjoitellaan erilaisia poluilla hyödyllisiä juoksutekniikoita ja ketteryyttä erilaisissa maastoissa sekä esteiden ylityksessä. Ekoissa treeneissä harjoiteltiin erilaisia tekniikoita väistellä kiviä ja juuria sekä tasaisella että pienessä alamäessä leikkisää askellusta hakien. Alkuun totuteltiin rytmin löytymiseen hiekkatiellä aitojen, tikkaiden ja tötsien avulla ja sen jälkeen siirryttiin kokeilemaan samoja tekniikoita poluille, unohtamatta pieniä tasapainoilupysähdyksiä ja luonnon ihmettely taukoja.
Polkujuoksun kautta pääsee hienosti aistimaan vuodenajan vaihtelut luonnossa ja näkemään kuinka kesä väistyy syksyn tieltä. Polkujuoksu harrastuksena sopii hienosti oheislajiksi muiden lajien kylkeen ja meidän treeneihin voikin tulla joko säännöllisesti treenaamaan viikoittain, tai satunnaisemmin, silloin kun se sopii muihin arjen aikatauluihin. Poluilla juostessa usein unohtaa ajan kulumisen, kuten eräs treeneissä käynyt nuori totesi. Kannattaa kokeilla!